Hannu Maijalan Urjalan kunnan tervehdys

Anne Kuorsalo: Punnuksen kirjan esittely

 

Hyvät muolaalaiset ja kaikki muutkin Muolaan ystävät. Lisäksi tällä kertaa
on varmasti sallittu sanoa, että erityisesti punnuslaiset, koska esittelyssä
on Punnuksen kyläkirja. Punnus -- puoli pitäjää. Se on uunituore, tullut
juuri ulos Otavan Keuruun kirjapainosta.

Heti aluksi täytyy sanoa, ettei kyse ole suinkaan pelkästä punnuslaisten
kirjasta. Kirjan näkökulma on valittu laajemmaksi kuin useimmissa
kyläkirjoissa. Se sisältää yleisempääkin koko Muolaata mutta myös Urjalaa
koskevaa aineistoa ja tarjoaa mielenkiintoista luettavaa kaikille
paikallishistoriasta kiinnostuneille.

Ensiksi haluan koko kirjatoimikunnan puolesta kiittää kaikkia teitä, jotka
olette tehneen kirjan teon mahdolliseksi. Lämmin kiitos kaikille kirjaan
kirjoittaneille, sitä kuvilla tai muulla aineistolla avustaneille. Kiitos
myös kirjaa taloudellisesti tukeneille mainostajille ja muuten avustaneille,
erityisesti Urjalan kunnalle ja Karjalaisen kulttuurin edistämissäätiölle.

Punnuksen kyläkirjatoimikunta perustettiin viime vuoden kesäkuussa
Urjalassa, mutta ajatus kirjasta on paljon vanhempi. Kirjan tekemisestä oli
puhunut jo pitkään Tenho Mero, josta sitten tuli luonnostaan
kirjatoimikunnan puheenjohtaja. Toimikunnan jäseniksi valituista Kauno
Pyykkö oli jo vuosia aikaisemmin kirjoittanut muistiin paljon aineistoa. Se
muodosti hyvän perustan koko kirjalle. Kirjatoimikunnan jäsenistä Irma
Uotila kirjoitti kirjatyön aikana hyvin monipuoliseesti elämästä Punnuksessa
1930-luvun lopulla, sotien aikana ja asettumisesta asumaan Urjalaan.

Kirjatoimikunnan jäsenistä Urjalan Karjalaisten puheenjohtaja Hannu Kontio
veteli Urjalassa kaikkia tarpeellisia naruja, Raili Nordbladin vastuulla on
ollut toimikunnan talous ja muut sihteerin tehtävät.
Varsinaisen suurtyön kirjan kokoamisessa teki Veli-Matti Halonen. Hän on
ollut kirjan moottori ja hän on uhrannut vapaa-aikansa kirjalle.

Lisäksi toimikunnassa oli kaksi tärkeää ulkojäsentä. Toisella heistä Onni
Kaurasella oli suorastaan uskomaton määrä vanhoja valokuvia ja erilaisia
asiakirjoja alkaen vanhoista perukirjoista.

Toinen ulkojäsen oli Jukka Paavilainen, joka toi työhön mukaan Keijo
Eranderin. Hän taittoi kirjan eli pisti kaikki jutut, kuvat ja muut
aineistot oikeaan paikkaan. Ilman Keijoa kirja ei olisi se, mikä se on nyt,
vaikka aineisto olisikin ollut sama. Keijolle kuuluu ansio siitä, että kirja
näyttää hyvältä eikä ole pelkästään sisällöltään hyvä. Keijo lämpeni
kirjalle, koska on Urjalan yhteiskoulun kasvatteja. Hänen äitinsä on
Kuolemajärveltä.

Kun olen nyt esitellyt kaikki muut kirjatoimikunnan jäsenet tai muuten
kirjan tekoon ratkaisevasti vaikuttaneet, vastaan seuraavaksi kysymykseen,
mitä minä olen tehnyt Punnuksen kyläkirjaa kokoamassa, kun äitini perhe oli
muuttanut Punnukseen vasta 1930-luvun alussa ja suku asunut vuosisatoja
Jaarilassa.

Voin vastata, että kahdesta syystä. Veli-Matti Halonen sattui soittamaan
huhtikuussa 2004 oikeaan aikaan, kun hän pyysi minua mukaan. Vähän
aikaisemmin oli pidetty seminaari, jossa oli ehdotettu Evakkoinstituutin
perustamista. Meillähän on Siirtolaisinstituutti, joka tutkii erityisesti
Amerikkaan Suomesta suuntautunutta siirtolaisuutta mutta ei
Evakkoinstituuttia. Evakkoinstituutti kokoaisi menetettyjen alueiden
historiaa ja tietoa evakkoon siirtymiseen seurauksista. Samalla
Evakkoinstituutti olisi kunnianosoitus evakoille.

Minusta Evakkoinstituutin perustaminen on erinomainen ehdotus. Meillä
tarvitaan keskus, joka kerää mutta samalla välittää eteenpäin tietoa
Karjalasta ja sieltä lähtemisestä. Punnuksen kyläkirjan tavoitteet ovat
aivan samanlaiset kuin ehdotuksella Evakkoinstituutista. Punnuksen
kyläkirjan yksi keskeinen tehtävä on ollut koota historiallista tietoa ja
tallentaa sitä. Samalla kirja on kunnianosoitus menneille sukupolville.

Toinen syy, miksi lähdin mukaan on se, että lapsena
Urjalassa asuessani enemmän kuin Urjalan paikoista, puhuttiin Muolaan kylistä.
Veli-Matti Halonen kirjoittaa kirjassa juuri tästä aiheesta, miten Punnus
vaikutti Urjalassa kaiken elämisen taustalla

Minulla Muolaan kylät, Punnukset, Peikolat, Jaarilat, Lehtokylät ja
Telkkälät menivät sekaisin ja lähdin mukaan kirjan tekoon selvittääkseni
itsellenikin, mikä oikein on Punnus, josta olen kuullut niin paljon.

Nyt valmis kirja vastaa hyvinkin tyhjentävästi siihen, mikä on Punnus.
Vaikka kirja ensi näkemältä katsookin menneisyyteen, ja siinä on paljon on
muistelmia vanhasta tuhotusta Punnuksesta, minusta sen keskeinen merkitys
on sinä, että kirja on nimenomaan viestikapula historiasta tulevaisuuteen.
Kirja välittää tiedon eteenpäin. Jokaiselle joka ihmettelee, mikä on Punnus,
se vastaa. Kirjalla onkin kaksi tehtävää. Se on dokumentti entisestä ja
samalla tietopankki ja näin tiedon välittäjä eteenpäin.

Olen kirjoittanut muistiin, miten jossakin kirjatoimikunnan kokouksessa
Kauno Pyykkö sanoi kirjoittaneensa kuvauksensa Punnuksesta itselleen ja
omille lapsilleen. Vanhalla muistitiedolla on kuitenkin myös yleisempi
merkitys, ja niillä on annettavaa muillekin. Se käy hyvin ilmi tähän
kirjaan kootuista kirjoituksista. Otan esimerkiksi juuri Kaunon hienon
selvityksen Punnuksen vanhasta nimistöstä ja kujasista kylänraitin ilmeen
luojina. Kuvaukset ovat hyvin havainnollisia jokaiselle, vaikka ei olisi
entistä Punnusta nähnytkään. Ne tekevät kylän eläväksi ja samalla ne
dokumentoivat ja säilyttävät tiedot vanhasta nimistöstä.

Kirjan erityinen vahvuus on siinä, että sen näkökulma on ihmisten
historiassa, arjen ja työnteon ja yleensä elämisen historiassa. Sodan ja
poliitikkojen historiaa ovat tutkijat koonnet, mutta ihmisten historia on
laiminlyöty, vaikka ihmiset joutuvat maksamaan laskun niin poliitikkojen
töistä kuin sodistakin.

Voin lainata Punnuksessa syntyneistä elossa olevista pojista vanhinta Viljo
Kaurasta, joka toteaa tässä kirjassa kesän 1939 tunnelmista, miten sodan
tuloa ei osattu aavistaa, sillä herrat tekkiit ne hommat, kyläs tehtii kylän
töitä, Kyläkirja korjaa historian kirjoituksen puutteita kertomalla juuri
näistä kylän töistä.

Hyvästä kirjasta sanotaan, että siinä on monta tasoa. Se pätee myös
Punnuksen kyläkirjaan. Sitä voidaan lukea kuvauksena, miten ennen elettiin,
miten kovasti työtä tehtiin. Mutta kirja ei ole vain entisen elämän
kuvausta, vaan se on myös kuvausta kotiseudusta, joka menetettiin pakolla,
mutta joka ei unohtunut eikä unohdu. Ja jonne mentiin silloinkin kun se oli
rikollista Neuvostoliiton lakien mukaan ja vaarallista kävijälle. Kirjassa
on suoranainen seikkailukertomus Ville Närväsen käynnistä Punnuksessa jo
1950-luvulla.

Kirjan sisällöstä voi poimia monta mainintaa alkaen siitä mistä Punnuksen
nimi tulee tai mitä tapahtui Punnuksessa talvisodan taistelujen aikana.

Kirja paljastaa myös, miten nyt muotiin tullut moottoripyörä oli kova sana
Punnuksessa jo 1930-luvulla. Kirjasta selviää sekin, että tytöt ja pojat
ovat aina osanneet hoitaa tapaamisten järjestämiset ja esimerkki pitivät
tansseja jopa jatkosodan aikaisessa Punnuksessa, vaikka se oli kiellettyä.

Kaikki elämänpiirit on käsitelty, muinaislöydöt, luontoarvot. On niin ikään
hyvä tietää, miten edistyksellisiä Martat ovat olleet, sillä vihannesten
käyttöä opetettiin jo 1930-luvulla.

Kirjassa on myös Turkka Elonheimon erinomainen kuvaus siirtolaisten tulosta
Urjalaan ja miten evakkoja vastaan mennyt poika tilanteen koki.
Kirjoituksessa on monta pohtimisen arvoista kohtaa siitä, miten
paikkakuntalaiset tulijoita havainnoivat ja mihin he kiinnittivät huomiota.

Elonheimon avaamaa teemaa kannattaa jatkaa. Kun alkamassa ovat Pentinkulman
päivät, heitän haasteen Pentinkulman päiville.

Mielestäni voi sanoa, että evakot ja juuri punnuslaiset, joita eniten
Urjalaan asettui, mursivat lopullisesti ne sosiaaliset rakenteet Urjalassa,
joita Väinö Linna on kirjoissaan kuvannut.

Urjalassa kannattaisikin kerätä lisää muistitietoa ja yleensä tietoa siitä,
mitä evakkojen tulo vaikutti Urjalaan. Varsinkin kun tietoa on vielä paljon
saatavissa. Tässä kirjassa on jo Hilkka Vaittisen kattava historiikki
Punnuksen Marttojen toiminnasta Urjalassa ja yhdistyksen muuttumisesta
Laukeelan Marttayhdistykseksi. Seppo Pirhonen on puolestaan kirjoittanut
punnuslaisista poliittisista vaikuttajista Urjalassa. Lisätietoa
siirtolaisten asettumisesta voisi kuitenkin koota juuri Pentinkulman päivät
tai ainakin järjestää oman tilaisuuden evakoiden vaikutuksesta Linnan
Urjalaan.

Tehtävä sopii Pentinkulman päiville, koska Linnakin kirjoitti ihmisten
historiaa. Linna tosin fiktiivisten, mutta Punnuksen kyläkirja todellisten
ihmisten, vaikka meilläkin kyllä esiintyy kirjassa Antti Rokka -niminen
henkilö eli toden ja tarinan suhteet ovat aina hyvin mielenkiintoisia.

Vaikka ehdotankin Urjalan ja punnuslaisten yhteisen taipaleen tutkimisen
jatkamista, Punnuksen kyläkirja on jo nyt niin hyvä, että sitä voi
suositella kotiseutuhistorian oppikirjaksi ja täydentämään Urjalassa
koulujen historian opetusta. Se on perusteltua, koska Punnuksesta on tullut
osa Urjalan historiaa, sillä väestön suuren osan juuret menevät sinne.

Mutta nyt hyvät punnuslaiset ja kaikki Punnuksen ystävät. Nyt on teidän
vuoronne. Nyt vain ostamaan ja lukemaan.

Olen luetellut jo monta kirjan hyvää puolta, mutta tässä tulee vielä yksi.
Punnuksen kyläkirja on erinomainen myös sen takia, että se ratkaisee
lahjapulmat kaikille ja kaikissa tilaisuuksissa niin syntymäpäivillä kuin
joulunakin. Erityisesti suosittelen antamaan kirjaa lapsille ja
lapsenlapsille. Samalla kun kirjaa luetaan, kehotan vielä kirjaamaan
muistiin kaikki ne muistiin palautuvat tapahtumat, joita kirjaan ei ole
saatu. Ne voi sitten koota seuraavaksi kirjaksi.

Punnuksen kyläkirjatoimikunnan puolesta toivotan mutta samalla myös lupaan
teille kaikille antoisia lukuhetkiä.!

Hannu Maijala: Urjalan kunnan tervehdys

Arvoisat muolaalaiset, sukulaiset ja ystävät,
hyvät naiset ja miehet!

Urjalan kunnan puolesta toivotan teidät kaikki lämpimästi

Tervetulleiksi viettämään tämänvuotista pitäjäjuhlaanne

kesäiseen Urjalaan. Tänä päivänä näyttää siltä, että karjalaisuus

kiinnostaa yhä vain uusia sukupolvia. Kiinnostus isien ja äitien sekä

koko Suomen kohtalon hetkiä kohtaan on pysynyt vahvana. Uudet

ihmiset haluavat matkailla Karjalassa, ja perimätietoa laitetaan

paperille kyläkirjojen muodossa kuten tänään tiedämme.

Myös tänään pitää paikkansa tuo vanha sanonta, jonka

mukaan "talo elää tavallaan ja vieras tulee ajallaan".

Urjalan seurakunnan pääkirkko on remontissa, ja huominen

jumalanpalvelus pidetäänkin ulkosalla, tuossa läheisellä keskus-

urheilukentällä. Avaran taivaan alla puitteet ovat kunnossa,

katsomokin on juuri maalattu. Valitettavasti katsomon penkit ovat

kovin huonossa kunnossa, mistä esitän tässä yhteydessä pahoitteluni.

Huomiseen tilaisuuteen olemme hankkineet istuinsuojia, joiden avulla

uskon meidän pärjäävän.

Kuten tilaisuuden juontaja jo kertoikin, olen syntyjään hämäläisiä;

äitini syntyi Tammelan Teurolla tai kuuslammilla, ja isäni Lempäälän

Nurmenkulmalla. Talvisodan syttyessä äitini joutui sukulaisiin

Lempäälään, ja tutustui sitä kautta isääni. Monien ikäistensä tavoin

isäni oli valvomassa meidän nuorempien sukupolvien etuja vuosien ajan

talvi- ja jatkosodassa. Minun onnekseni hän palasi kotiin hengissä vain

kahdesti haavoittuen. Kokemukset olivat olleet kuitenkin niin

järkyttäviä, ettei isäni koskaan eläessään halunnut käydä noilla

taistelupaikoilla. Siinä on varmaan keskeisin syy siihen, etten itsekään

ole useasti käynyt noilla menetetyillä alueilla.

Karjalaisuuteen tutustuin kyllä jo lapsuudessa, koska aivan kotini

naapurissa asuivat sakkolasta tulleet Toivo ja Selma Ruuna lapsineen.

Sain tuntumaa Karjalan kieleen, karjalaisiin tapoihin ja ruokiin.

Hyvin vahvan käsityksen mukaan juuri tämä Toivo Ruuna oli esikuvana

Väinö linnan tuntemattomassa sotilaassa esiintyvälle Suen Tassulle

Samoin kuin toinen Sakkolasta Lempäälään muuttamaan joutunut

Wiljam Pylkäs oli esikuvana Rokan Antille.

Toukokuun lopussa tänä vuonna minulla oli mahdollisuus tutustua

tämän päivän Karjalaan. Osallistuin Eija Järvisen vetämälle ryhmä-

matkalle, joka lyhyydessäänkin oli hyvin avartava. Monet tutut

paikannimet saivat sisältöä. Viipurin ja Pietarin lisäksi näimme Terijoen

hiekat sekä Laatokan ja pyhäjärven rannat. Pysähdyimme Koiviston

kirkolla sekä Äyräpään kirkon raunioilla vuoksin rannalla. Tietenkin

kävimme Muolaan kirkon raunioilla. Muolaan sankarihaudoilla.

Yhdessä laulettu Finlandia-hymni sai äkkiä uuden, syvemmän merki-

tyksen: "yön vallat aamun valkeus jo voittaa, sun päiväs koittaa, oi

synnyinmaa."

Tänään ymmärrän paremmin sen haikeuden, mitä karjalainen kansa

tuntee sydämessään. Ja ymmärrän paremmin ne puheet ja keskustelut

Karjalan saamisesta takaisin osaksi Suomea. Myös tällaiselle hämäläi-

selle miehelle oma syntymäkoti ja synnyinseutu ovat elämän keskeisiä

kiinnekohtia. Jokaisen suomalaisen tulisikin edes kerran elämässään

käydä menetetyillä alueilla. Tämä matkailu avartaisi ymmärtämään

menetysten suuruuden sekä sen, kuinka hyvin meidän oma elämämme

On rakkaassa suomessamme.

Hyvät kuulijat!

Mitä sitten kuuluu 5.500 asukkaan Urjalan kuntaan ja sen asukkaille

tänään heinäkuun lopussa 2005? Vastaus riippuu tietenkin siitä, keneltä

kysyy. Omasta mielestäni kuuluu sekä haasteita että myönteistä.

Urjala kohtaa haasteita sillä tavalla, ettei kaukana keskuksista

sijaitsevan maaseutukunnan tilanne ole viimeisen 10 vuoden aikana

muuttunut miksikään! Väestö vähenee ja vanhenee! Syntyvyys on liian

pientä ja kuolleisuus liian suurta. Tulomuuttajia kyllä on, muttei vielä

tarpeeksi! Maataloudesta poistuu työpaikkoja, kun tilojen lukumäärä

vähenee ja tilakoko suurenee. Urjalan liike-elämää pyörittävä euro-

määrä vähenee! Työttömyys pysyttelee sitkeästi liian korkealla!

Kunnan budjetintekijänä näkee helposti, mihin kunnan veromarkkoja

uppoaa enenevässä määrin! Sosiaalityöhön, päihdehuoltoon, lasten-

suojeluun ja itse aiheutettujen sairauksien hoitoon.

Budjettia tehdessä näkee myös, miten lasten lukumäärä vähenee! Ja

se vähentää päivähoitopaikkojen sekä koulujen tarvetta! Tämän

tuloksena pinta-alaltaan laajassa pitäjässä ihmissuhteet ovat

koetuksella, kun keskustelemme esiopetuksesta ja kyläkouluista.

Olen viime aikoina kovasti kaipaillut Urjalaan me-henkeä sen sijaan,

että kukin vuorollamme uhkaamme viedä lelumme muualle tältä

hiekkalaatikolta.

Me tarvitsemme me-henkeä. Jatkuvasti julkisuudessa elinkeinoelämän

ja valtion suunnalta vaaditaan kuntien lukumäärän vähentämistä.

Me tarvitsemme me-henkeä löytääksemme oikeat yhteistyökumppanit

itten, kun se hetki tulee. Nythän Pirkanmaalla Längelmäen kunta

jaetaan Jämsän ja Oriveden kesken, ja Aamulehden ruokalautasella

näytti koko heinäkuun olleen Kurun kunnan pilkkominen.

Noh; näin yötä vasten ei ehkä enempää näitä pitäjän haasteita.

Urjalaan kuuluu paljon myönteistä ja positiivista. Vaikka 12 % työvoi-

masta on vailla työtä, niin loput 88 % työskentelevät sitäkin tarmok-

kaammin. Urjalassa on edelleen vahva maatalous; yli 15 % työvoimasta

saa toimeentulonsa maa- ja metsätaloudesta. Pitäjästä löytyy paljon

nuoria tarmokkaita, tulevaisuuteen uskovia maatilayrittäjiä. Niitä,

joita presidentti Halonenkin kehui eilen farmia 2005 -näyttelyssä.

Alkukesän eurooppalainen keskustelu suomalaisen ruoan mausta on

tuonut kotimaiselle elintarvikeketjulle runsaasti puolustajia.

Paikallisella yrityselämällä näyttää menevän hyvin!

Myös urjalalaiset yritykset toimivat kansainvälisillä markki-

noilla, missä muutokset ovat hyvinkin nopeita. Suuret yrityskuolemat

eivät ole kohdanneet Urjalaa, mistä meidän pitää olla iloisia.

 

Viime vuonna jännitimme Nuutajärven lasitehtaan kohtaloa markkina-

voimien melskeessä. Tänä vuonna vuorossa oli KCI -Konegranesin

Urjalan yksikkö, joka ulkoistettiin. Meidän onneksemme toimiva johto

ja henkilöstö yhdessä perustivat uuden yrityksen, joten 70 ihmisen työ-

paikat ovat turvatut toistaiseksi. Myös Urjalan suurin yksityinen

työnantaja Parker (Finn Filter) ilmoitti toiminnan jatkuvan vahvasti

Urjalassa lisäten samalla työvoimaansa.

Uusien asuntojen rakentaminen on selkeästi vilkastunut tänä vuonna.

ja pitkästä aikaa yksityinen yrittäjä rakentaa uutta teollisuushallia

valtatie 9:n varteen. Urjalalaisten ostovoiman kääntämistä omaan

kuntaan on yritetty vauhdittaa liikepaikkarakentamisella.

ja halukkaita marketteja tuntuu riittävän edelleen.

Elinkeinoelämän kehittämisen osalta Urjala kuuluukin niihin kuntiin,
joissa uusia yrityksiä perustetaan vuosittain enemmän kuin vanhoja

kaatuu. Se on tietenkin positiivinen osoitus pitäjäläisten kovasta

yrittämisen halusta.

Viime vuoden tilinpäätöksen valossa myös Urjalan kunnan talous on

tasapainottumassa. Kunnallistalous on kuitenkin herkkä asia, johon

vaikuttavat sekä elinkeinoelämän että valtiovallan toimenpiteet.

Kunnan kassa on kuitenkin edelleen vahva, ja velkamäärä keskimää-

räistä pienempi. Kunnalliset palvelut ovat mielestäni erittäin hyvät.

Tyytymättömiä kuntalaisia löytyy aina, mutta taloudellisiin

mahdollisuuksiin nähden Urjalan palvelut kestävät vertailun.

Väinö Linnan lukion vuosittaisten hyvien tulosten perusteella voi

todeta, että oppilasaines ja opettajakunta koko koululaitoksessa on

pätevää. Terveydenhuollossa olemme etsineet laajempaa yhteistyötä

seutukunnan kuntien kesken pitääksemme pätevät lääkärit sekä

hoitajat töissä myös Urjalassa. Olemme vahvistaneet paikallista

perusterveydenhuoltoa sekä vanhusten avopalveluita.

Terveydenhuollon ja vanhuspalveluiden riittävyyttä onkin

seurattava tarkoin juuri väestön ikääntymisen takia.

Hyvät kuulijat!

Näillä muutamilla ajatuksilla toivotan teidät vielä kerran terve-

tulleiksi Urjalaan! Urjalan kulttuurikesä tiivistyy ensi viikolla

Urjala-viikon tapahtumiksi sekä Pentinkulman päiviksi. Myös tuolla

Honkolan kartanon maisemissa sijaitseva Väinö Linnan reitti on

kokemisen arvoinen.

Toivotan menestystä ja mukavia yhdessäolon hetkiä pitäjäjuhlillenne!

ja tietenkin lisää lämpöisiä kesäpäiviä. Kiitos!!

Martti Seppänen: Juhlapuhe

Hyvät muolaalaiset, arvoisat juhlavieraat!

Arvoisat sotaveteraanit, lotat ja kotirintaman sankarit! Me nuoremmat
sukupolvet haluamme osoittaa suuret kiitoksemme Teille, jotka äärimmäisin
ponnistuksin ja uhrauksin pelastitte meille vapaan Isänmaan. Muuten me emme
voisi olla täällä tänään.
Minun Viljo-setäni lähti sotaan vapaaehtoisena, niin nuorena kuin se oli
mahdollista. Kun vuosikymmeniä myöhemmin kysyin häneltä syytä tähän, hän
vastasi: Mie aattelin männä katsomaa, mitä se homma on, jottei huoli sit
jälkeepäi toisilt kysellä.
Minullakin on kohtuullisen paljon tietoa Muolaan historiasta ja elämästä
Muolaassa ennen sotia. Nämä tiedot ovat kuitenkin kirjoista luettuja ja
toisilta kuultuja. Haluan tässä puheessa Viljo-sedän tavoin keskittyä
kertomaan omista kokemuksistani. Mitä on ollut elämä evakon lapsena sodan
jälkeisessa Suomessa?
Lapsuutta leimasi "kaksikielisyys". Kotona haastettii karjalaa ja kavereiden
kanssa hämettä. Uskon, että tästä on myöhemmässä elämässä ollut paljon
hyötyä. Vieraiden kielten oppiminen on ollut helppoa ja keskustelu
vierasmaalaisten kanssa, "small talk" on sujunut sutjakkaasti. Ei oo tarvint
jäähä äinöilemmää.
Karjalaisuudestaan on monta kertaa saanut olla ylpeä, kun on ollut hienoja
esikuvia ketä ihailla: Antti Rokka, Emil Luukka, Viljo Luukka, Johannes
Virolainen ja monet muut.
Kymmenillä kotiseutumatkoilla ovat tulleet tutuiksi esi-isien asuinsijat ja
usein keskusteluissa toistuneet paikannimet ovat saanet hahmon. Olen
johtanut Kannakselle myös ei-karjalaisia ryhmiä ja he ovat saaneet aivan
uutta ulottuvuutta Suomen historiaan.
Helsingissa olemme viiden vuoden ajan järjestäneet Juuret
Muolaassa-seminaareja. Kerran kuussa kokoontuu 60-80 hengen joukko
haastelemmaa ja kuuntelemmaa Muolaata käsitteleviä esitelmiä. Asia
kiinnostaa, joka kerta on paikalla uusia kasvoja vanhojen uskollisten
kävijöiden lisäksi.
Muolaa on kappale maata, joka tällä hetkellä valitettavasti on vieraan
valtion alueella. Muolaa on kuitenkin myös täällä tänään. Se on meissä,
meidän ajatuksissamme, meidän puheissamme ja meidän teoissamme. Me
aktiiviset muolaalaiset, jotka olemme täällä paikalla, olemme niitä
soihdunkantajia, jotka pidämme Muolaan elossa ja varmistamme, että sen
historia ja kulttuuri säilyy seuraaville sukupolville.
Eläköön Muolaa!

Jorma Rämö: Tervehdyspuhe pääjuhlassa

Hyvät muolaalaiset, arvoisa juhlaväki!

Vaikka juhlapaikka vaihtuu, joka vuosi näillä juhlilla on todettava sama asia, nimittäin se, että meitä on taas paljon koolla, tällä kertaa täällä Urjalassa.
Niinkuin ihmiselämään mahtuu paljon työtä ja toimintaa, niin on ollut myös Muolaalaisten Seuran kohdalla.
Paljon on tehty töitä viime kesäisten Forssan juhlienkin jälkeen, jotta muolaalaisille tärkeitä asioita on saatu toteutettua. Töitä on tehty niin täällä kotimaassa kuin myös Muolaassa, rajan takana.
Lukemattomat ovat ne työtunnit, joita on tehty ilman palkkaa, talkoomie-
lellä. Näihin talkoisiin on osallistunut tänäkin vuonna kymmeniä ihmisiä.

Mutta ehkä ei kuitenkaan ilman palkkaa. Vaikka palkka ei ole tullutkaan rahan muodossa, niin se on tullut tunteena siitä, että on tullut tehtyä jotain tarpeellista ja että se työ on onnistunut.
Mikä oikein saa aikaan sen, että ollaan valmiita tinkimään omasta mukavuudesta ja ollaan valmiita ponnistelemaan ilman korvausta yötä myöten, niinkuin varmasti näittenkin juhlien tiimoilla ja monilla reissuilla Muolaan alueelle on tapahtunut?
Sen saa varmasti aikaan aito kotiseuturakkaus, joka ei laske käytettyä aikaa eikä sitä, mitä ponnistuksia vaatii jonkin muolaalaisille tärkeän asian toteuttaminen, kun se nähdään tarpeellisena tehdä tai ylipäänsä matkustamisen vaivaa entisille kotiseuduille.

Yksi tällainen henkilö, jolla oli aito kotiseuturakkaus Muolaaseen, oli Viljo Luukka.
Hänen poismenonsa viime keväänä oli seurallemme suuri menetys.
Hän jätti jälkeensä suuren aukon, jota ei ole helppo täyttää. Ehtihän Viljo olla seuramme johtokunnassa vuodesta 1969 saakka ja oli kuollessaan
seuramme johtokunnan vanhin.
Vaikka aika on sikäli armoton, että jokaisen meistä on joskus jätettävä tehtävämme ja paikkamme toisille, olisi toivonut, että Viljon persoona olisi saanut vaikuttaa keskuudessamme vielä pitkään.

Hän oli kiistatta seuran johtohahmo, isähahmo meille nuoremmille ja ylipäätään
henkilö, jonka mielipiteitä kuunneltiin. Tähän ei vaikuttanut ainoastaan hänen yhteiskunnallisesti merkittävä uransa ja pitkä kokemuksensa vaan myös hänen kykynsä nähdä asioissa niiden oleellinen puoli ja hänen selkeä ilmaisukykynsä.

Viljo sai eläessään olla toteuttamassa muolaalaisten kannalta merkittäviä hankkeita, joista varmasti suurin oli Muolaan kirkkomaiden kunnostaminen siihen muotoon, jossa ne nyt ovat.
Tämä vaati aikanaan 90- luvun alussa paljon ponnistuksia, monia käyntejä Muolaassa ja neuvotteluja paikallishallinnon kanssa, mutta sen tuloksena
vuonna 1992 vihittiin käyttöön Muolaan ja Kyyrölän sankarimuistomerkit runsaslukuisen yleisön ollessa todistamassa tätä suurta ja merkittävää tapahtumaa.
Tämä muolaalaisten kokoontuminen kirkkojen paikoille on sen jälkeen toistunut joka vuosi: Ensin alkuun Kaatuneitten Muistojuhlan nimellä ja nykyään Vainajien Muistojuhlana.
Viljolla on ollut merkittävä ansio siihen, että näin on voitu Muolaassa toimia. Hän oli seuramme nimittämän Muistomerkkitoimikunnan vetäjä,
toimikunnan joka toteutti menestyksellä saamansa tehtävän, meidän kaikkien muolaalaisten tyytyväisyydeksi.

Muolaan kirkkomaista on tullut vuosien saatossa , voisi sanoa "pyhiin-
vaelluspaikkoja", jotka muodostavat Muolaaseen suuntautuvien matkojen
yhden tärkeän etapin. Paikan, jonne pysähdytään hetkeksi kunnioittamaan
sinne haudattujen sankarivainajien sekä esi-isien ja -äitien muistoa.
Nämä paikat ovat tällaisina hyvin hoidettuina varmasti tällä hetkellä Muolaan kauneimpia paikkoja.

Viljo oli siis kuollessaan seuramme pitkäaikaisin jäsen ja hän oli myös
seuran puheenjohtajana 1980- luvulla. Näihin aikoihin ilmestyi hänen
toimittamanaan kirja Uuteen elämään, joka oli seuramme 40-vuotis- juhlajulkaisu ja niinkuin nimikin kertoo, käsittelee siirtolaisten asettumisesta uusiin oloihin sodan jälkeen ja kertoo mm. siitä minkälaisia asioita ja ongelmia siirtolaiset kohtasivat uusilla asuinseuduillaan. Kirja sisältää lisäksi arvokasta perinne- historia -sekä sotahistoriallista tietoa.
Tätä kirjaa on edelleen saatavissa seuramme kautta.

Viljo oli toimissaan myös hyvin edistyksellinen, hänen aloitteestaan seuralle perustettiin internettiin kotisivut v.2002 ja ne ovat olleetkin hyvin suositut, niin että runsaassa kolmessa vuodessa sivuilla on ollut lähes 8000 käyntiä.

Viljo Luukka on siis joukostamme poissa, mutta hänen muistonsa ja tekonsa elävät.
Muistamme hänet muolaalaisena, joka käytti saamiaan lahjoja ansiokkaasti
ja huolella. Tässä on esimerkkiä meille kaikille.

Palaamme lopuksi tämän vuotisen Vainajien Muistojuhlan tunnelmiin Muolaan kirkonmäellä forssalaisen Aulis Maidellin runon sanoin:

Muolaan kirkonmäellä 3.7.2205

Siellä jälleen vierailimme, kaatuneiden haudoilla.
Muistelimme rakkaitamme, muistomerkin äärellä.
Rakkaat oli kotiseudut, heille jotka kaatuivat.
Isänmaa ja kansakunta, kaikkensa he antoivat.

Siellä ovat sukujuuret meillä, aika monella.
Tuhotulla hautuumaalla, ihan keskiajalta.
Elelivät kylissänsä, sitten siellä kuolivat.
Meidän äijät sekä mummot, viime vuosisadalta.

Sieltä löytyy menneisyyttä, kautta Keski-Kannaksen,
vanhan Muolaan historiaa, yli Suomen rajojen.
Kumpuin yöstä katsoo isät, sieltä meidän matkaamme.
Talvet pitkät sekä kesät, mitä kuuluu sukuumme.

Kalmisto on pyhää maata, siellä rauha vallitsee.
Suuri rauha Jumalamme, kaiken yli hallitsee.
Kaikki mennyt on kuin unta, ajallisuus entistä.
Iankaikkisuus, niin suurta, valoisaa ja seesteistä.

Aulis Maidell

Olkaa sydämellisesti tervetulleita tämän vuotiseen Pitäjäjuhlaan tänne
Urjalaan.

Urjalan karjalaisten sihteeri Eija Järvinen: Iltajuhlan tervehdyspuhe

Hyvät muolaalaiset ja muolaalaisten jälkeläiset ja ystävät!

Toivotan teidät sydämellisesti tervetulleiksi muolaalaisten juhlan
iltatilaisuuteen!

Muolaa, muolaalaisuus, juuret Muolaassa, kaipaus, rakkaus ja
kiinnostus ovat tänä viikonloppuna meitä yhteen kokoavia tekijöitä.

Kun Karjalaiset joutuivat aikanaan jättämään kotiseutunsa lopullisesti
ja uusien asuinsijojen etsiminen heille alkoi, oli hienoa, että heitä ei
heitelty minne sattui, vaan pitäjittäin suhteellisen lähelle toisiaan.
Heidän mielissään vallitseva hämmennys ja juurettomuuden tunne ehkä näin
hieman lievittyi. Muolaan väkikään ei joutunut kovin kauas toisistaan
joten kanssakäyminen on aina ollut suhteellisen helppoa.

Urjalaan sijoitettiin asumaan noin 1000 muolaalaista. Suurin osa heistä
oli Punnuksen kylästä.
Halkivahaan sijoitettiin Keskikylän perheitä n.30. Honkolan kartanosta he saivat asuttavakseen kylmän sivutilan, joka oli pääosin suota. Sinne he perustivat kodit, talkoilla raivasivat ja ojittivat pellot, rakensivat ja aloittivat uuden elämänsä.
Leikillisesti aluetta alettiin kutsua pikku Viipuriksi.

Sinne, Mäkeläisille, minäkin aikanaan synnyin.
Kasvoin karjalaisena, karjalaisten keskellä, karjalaisessa kylässä
keskellä Hämettä.

Lapsena kuulin vain karjalan murretta, elin karjalaisten tapojen,
kulttuurin, piirakoiden, lihapottien, sosiaalisien yhteenkuuluvuuden ja
ennen kaikkea muisteloiden keskellä.
Vasta aloitettuani koulun, ymmärsin, että muu maailma on olemassa.
Tuolloin törmäsin ensi kerran " murremuuriin"!
Niin itsestään selvä asia ko " Pottiloho varistamine" …ja opettajakaan
ei ymmärtänyt.
Isommilta selkkauksilta toki vältyttiin ja yhdessä viihdyttiin ja leikittiin.
Tiukimmille tilanne taisi ajautua silloin, kun saadakseni hämäläiset
toverini vakuuttuneiksi jostain asiastani, jouduin sen painoarvoa
lisätäkseni syömään elävän onkilieron!
Hyvin minä siellä olen aina viihtynyt.

Mistä sinä olet kotoisin?
Tärkeä kysymys, joka usein esitetään. Mitä siihen vastaa ihminen, joka on juuriltaan väkipakolla irti reväisty ja istutettu muualle. Itse vastaan, että Urjalasta, mutta kotoisin olen Muolaasta.

Hyvä täällä on ollut olla. Kiitos siitä muolaalaiset otetiin
Urjalassakin hyvin vastaan.
Kunnallispolitiikkaan, seuratoimintaan jne. olimme tervetulleita.
Sanottiin meidän jopa piristäneen ja elvyttäneenkin useita yhdistyksiä,
samoin Muolaassa jo toimineet yhdistykset saivat tilaa jatkaa.
Kirkonväen keskuudessa pantiin kuulemma erityisesti merkille
muolaalasiten komea virrenveisuu.
Avioliittoja alettiin myös solmia karjalaisten ja paikallisten välillä.
Ei se rakkaus valinnut kohdettaan murteen tai tapojen perusteella. Alkoi
yhteensovittamisen aika.

Kaikesta huolimatta ikävä kotiseudulle oli olemassa. Kun kotiseuduille matkustaminen tuli mahdolliseksi, aiheutti se karjalaisen väestön keskuudessa lähes kansanliikkeen.
Olkoonkin, että kotipaikalla ei ollut mitään jäljellä, maisema oli
hoitamaton…silti muolaalainen seisoi omalla maallaan, sillä maalla, josta oli alkunsa saanut.

Kotiseutumatkailun uskottiin hiipuvan vähitellen, mutta niin ei ole käynyt.
Lukuisia matkoja järjestäneenä olen elänyt monia kohtaloita, kuullut
lukemattomia tarinoita, elänyt uudelleen riipaisevia, koskettavia mutta
myös riemukkaita elämän seikkailutarinoita.

Vanhempien ja isovanhempien kotiseutu kiinnostaa myös nuoria. Ilokseni
myös ei - karjalaiset ovat kiinnostuneet meidän kohtaloistamme ja
historiastamme.

Juurilleen voi palata myös pitäjäjuhlien muodossa. Kaikkihan eivät
Karjalaan voi tai edes halua mennä. Muolaan juhlilla on myös tällainen voimakas juuria elvyttävä vaikutus. Me olemme joka vuosi haasteen edessä. Miten tehdä tästä juhlasta vuosi
vuodelta sellainen, että se jaksaa houkutella ihmiset yhteen viihtymään.

Teidän viihtymisenne takia me olemme jälleen koettaneet tehdä parhaamme.
Olemme järjestäneet teille ohjelmaa ja tarjoilua. Lähes kaikki mukana
olevat ovat jollain lailla kytköksissä Muolaaseen.

Haluan päättää puheeni Eila Haltsosen runoon Kotiseudulle. Kertokoon se
karjalaisen kaipuusta kotiseudulle, kaipuusta palata vuosittain omille
juurille. Niin moni keskustelu, jonka olen tänäänkin käynyt, on sivunnut
tätä aihetta, joten sen on pakko olla tärkeä! Runo pitää sisällään
perustelut.

"Olen Karjalan Kannaksen lapsonen, synnyinjuureni siellä on.
Sinne kaipuuni yhä on pohjaton, kotiseutuni Karjala on.
Lapsi kannaksen yksin tietää sen, mitä merkitsee kaipaus tuo.

Joka kevät kun koivikot tuuhettuu, silloin kaipuuni voimistuu.
Lähden Karjalaan halki Kannaksen, luo lapsuuden muistojen.
Lapsi …

Nään rauniot kodin jo sammaltuneet, leikkipaikat on metsittyneet,
sielun silmin nään pienen pellavapään, äiti tuuditti kehtoain.
Lapsi…

Kuljen rannalla polkua lapsuutein, sama sointi on aaltojen.
Vaivun unelmiin vuotten takaisiin ja olen niin onnellinen.
Lapsi kannaksen yksin tietää sen, mä miksi oon onnellinen.

Ovat juuremme Kannaksen mullassa, pihakoivuni lapsuuden.
Nojaan itkien runkoosi valkoiseen ja olen niin onnellinen.
Lapsi kannaksen yksin tietää sen mä miksi oon onnelllinen."

Asko Viholainen: Ikävä

Ikävä

Se oll sillo ko myö lähettii,
tykit jyskiit, lehmät ammuit,
kylät ja pitäjät tyhjeniit.
Ovi aukk ol yhtee suuntaa,
ikkunat tyjin ammottiit.

Taakseen katsoit elukatkii
niinko oisiit tietäneet
et takasii ei ennää tulla
omast lääväst ko lähettii.

Kaipas miu äitiin Karjalaa,
nuoruue kujasill
mummoin muistoisaa kulk.
Käkösiiään kukuttelliit,
istuttiit hyö ikävänkii
piene miehe korvaluuhu.

Kulkeneet miehe kujaset
taivaas, niinko helvetiskii.
Orpo otus, outo murre,
keppilöill kieltä kohensiit.
Mut paranoot haavat aikannaa,
ikävä ei millokkaa.